Talven kuulumisia opetusrintamalta

Yksi talvi taas pyörähtänyt ja kevät etenee tällä hetkellä hurjaa vauhtia. Samalla tämä tarkoittaa, että opetustoiminta pyörähtää myös kunnolla käyntiin.

Vaikka golfkenttämme menivät kiinni lokakuussa, niin innokkaimmat aloittivat talven harjoitukset talviharjoitusryhmissä jo marraskuussa. Marras- joulukuussa kokoonnuimme Kurssipesän liikuntasalissa kerran viikossa 5 aikuisryhmän kanssa harjoitellen eri golfin osa-alueita. Harjoitusjakson aikana pidimme lisäksi kaksi luentoa, jotta teoria puoli olisi myös oppilailla hallussa ja oppiminen kokonaisvaltaista.

Marraskuusta aloitimme myös golffareiden jumpan, joka pidettiin sunnuntai-iltaisin Kristalli Sportin ryhmäliikuntatilassa. Harjoitukset jatkuivat maaliskuun puoliväliin saakka. Kunnon kohottamisen aloitimme golffareille tärkeiden lihasten kestävyyden kehittämisellä. Tammikuussa siirryimme monipuolisiin harjoituksiin, joissa kehitettiin tasapainoa, voimaa, räjähtävyyttä ja kestävyyttä.

Tammikuun alusta jatkoimme harjoituksia Kurssipesän liikuntasalissa 6 ryhmään voimin. Olemme harjoitelleet monipuolisesti golfin eri osa-alueita ja lisäksi kevään ohjelmassa on vielä luento sekä yhteinen kilpailu ryhmien välillä. Tammikuussa kävimme myös ensimmäisellä opetus-ja pelimatkalla Espanjan Esteponassa Valle Romanon kentällä. 10 hengen porukassa viihdyimme ahkerasti Valle Romanon kentällä ja harjoitusalueilla. Kenttä oli hienossa kunnossa ja greenit oli viritetty meitä varten liukkaiksi.

Kevään toinen opetus- ja pelimatkani suuntautui maaliskuun puolivälissä Madeiran Santo de Serran golfkeskukseen. 27 reiän kokonaisuus upeilla näköaloilla oli hieno kokemus. Golffarit viihtyivät hienoilla kentillä ja hyvillä harjoitusalueilla innokkaasti. Yövyimme noin kilometrin päässä erittäin mukavassa idyllisessä hotellissa, joka aikoinaan on ollut kentän entinen klubitalo. Madeira on hieno paikka ja olin tyytyväinen Santo de Serran golfkeskukseen. Kentät olivat rankkoja, mutta onneksi halukkaille löytyi aina tarvittaessa golfauto kierroksen avuksi.

Talven aikana olen pyrkinyt kehittämään omaa osaamistani golfopettajana. Marras-tammikuussa osallistuin sensoTrainer kurssille Helsingissä ja Tampereella, jossa ranskalaisen kouluttajamme Ralph Hippolyte opimme erilaisia malleja oppia ihmiseen liikkumisesta ja kuinka tämä on mahdollista siirtää golfiin sekä sen opettamiseen. Huhtikuussa aloitin golfliiton golfopettaja jatkokoulutuksen, joka tulee kestämään syyskuun loppuun saakka sisältäen neljä viiden päivän lähijaksoa. Tämä on kokonaisvaltainen golfopettaja koulutus, jossa tulee vierailemaan eri kouluttajia golfalan ja koko urheilun saralta.

Seurojen harjoitukset pyörähtävät myös käyntiin toukokuussa. Viime vuonna seuran harjoituksissa riitti aktiivisesti porukkaa, toivottavasti alkukesästä saamme harjoituksiin paljon jäseniä, harjoituksia tulee tarjolla alkukesästä ja kesän ajan kysynnän mukaan. Lisäksi alkeis- ja jatkokursseilla tullaan tarjoamaan normaaliin tapaan.

Ensi talvena tarkoituksenani on tarjota entistä enemmän golfmatka mahdollisuuksia. Pääosin matkakohteina ovat Espanjan aurinkorannikon kentät ja hotellit, mutta keväällä tulee myös matka johonkin muuhun kohteeseen suoralla lennolla joltain Itä-Suomen lentokentältä.

Hyvää golfkesää 2016 toivottaa Tuomas