
Valmistautuminen kesän kilpailukauteen
Oma harjoituskauteni alkoi marraskuulta perinteisesti fyysisten harjoitusten parissa, jotka olen käynyt tekemässä talven aikana Kristalli Sportin salilla. Siellä on tullut usein törmättyä myös muihin golffareihin, jotka ahkerasti pitävät kuntoaan yllä talven aikana. Oma harjoitusohjelmani on sisältänyt erilaisia saliharjoituksia noin neljä kertaa viikossa. Tähän päälle olen käynyt kerran viikossa pelaamassa sählyä tai jääkiekkoa harrasteporukoissa.
Lajiharjoittelun aloitin vasta tammikuun alussa ja harjoittelin hieman ennen ensimmäistä etelän matkaa Espanjaan. Omat pelit eivät kulkeneet vielä ensimmäisellä matkalla kovin hyvin, mutta en ollut siitä huolissani. Pari viikkoa Suomessa oltuani ja harjoiteltuani tein talven toisen matkani helmikuussa Espanjan Fuengirolaan, jossa harjoittelin ja pelasin alueen eri kentillä. Matkalla pelasin kauden ensimmäisen kilpailuni, kun osallistuin Aurinkorannikon ammattilaisgolfkiertueen Qecko Tourin osakilpailuun. En saanut peliä vielä aivan huippukuntoon ja vaikka pelasin kohtuulliset kierrokset 74 ja 75 karsiuduin muutamalla lyönnillä päätöskierrokselta. Pelissä oli kuitenkin toivottua rentouttani, pystyin puristamaan harjoituksista vielä pari lyöntiä pois kilpailukierroksilla ja käytin omia vahvuuksiani hyödyksi. Löin palloa reissun ajan erittäin pitkälle, joka kertoo onnistuneesta fysiikka- ja tekniikkaharjoittelusta.
Harjoitukset ovat jatkuneet koko kevään nousujohteisesti ja seuraavan kerran pääsin mailan varteen Madeiran peli- ja opetusmatkalla. Pelasin matkalla ahkerasti golfmatkalaisten kanssa, kierroksia minulle tuli yhteensä 9 viikon aikana. Peli oli menossa edelleen parempaan suuntaan. Reissun jälkeen en päässyt kuin pari kertaa vielä rangelle kotimaassa ennen talven viimeistä ulkomaan matkaani, joka suuntautui Saksan Berliiniin huhtikuun toiselle viikolla. Täällä peli alkoi kulkea ja neljän päivän reissulla pelaamani kierrokset päätyivät yhteistulokseen -2. Paras kierrostulokseni reissulla oli 68(-4).
Valmistautuminen kauteen on sujunut osaltani siis hyvin. Suurin haaste on ollut viime vuosien aikana ollut saada pidettyä kevään hyvä pelivire läpi kauden. Toivottavasti tänä vuonna olen taas entistä viisaampi oman pelin suhteeni. Oma pelaaminen on minulle edelleen tärkeää, nautin oman pelin kehittämisestä ja haluan pystyä nostamaan omaa pelitasoani korkeammalle. Itseni kehittäminen on minulle tärkeää ja tämä pitää minut samalla tasolla opetettavieni kanssa, kun pyrin koko ajan kehittymään ja löytymään uusia tapoja oppia ja tulla paremmaksi pelaajaksi.
Oma kilpailukauteni Suomessa alkaa toukokuun alussa Finnish Tourin osakilpailulla Nordcenteristä. Tulen pääosin pelaamaan kilpailuja kesällä Suomessa Finnish Tourilla. Aion pelata kesän aikana 8-9 kilpailua touko-syyskuun aikana. Tavoitteena on menestyä kilpailuissa ja tehdä huipputuloksia. Oma paras kierrokseni kilpailuissa on 65. Tavoitteena on rikkoa tämä ennätys tänä vuonna. Ensi syksynä aion jatkaa kilpailukauttani ulkomailla kotimaisen kilpailukauden päätyttyä Suomessa.